Noora Kunnas

Oma luistelutausta

Aloitin lajin parissa Kaarinassa vuonna 2003. Vuonna 2010  siirryin luistelemaan Naantalin kansallisiin junioreihin. Oma harrastukseni päättyi keväällä 2014, jonka jälkeen olen jatkanut lajin parissa valmentajana.

Koulutus
  • luistelukouluohjaaja
  • 1.-tason valmentajakoulutus (muodostelmaluistelu)
  • opiskelen luokanopettajaksi Turun yliopistossa ja valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi keväällä 2019
Valmentajana

Aloitin valmentamisen ja ohjaamisen luistelukoulussa vuonna 2013 oman harrastuksen ohella Kaarinassa. Luistelukoulun lisäksi toimin kansalliset noviisit sarjassa kilpailevan joukkueen valmentajan vuosina 2015-2020.

Parasta valmentamisessa

Valmentamisessa on mielestäni parasta päästä näkemään miten ahkeran ja pitkäjänteisen harjoittelu mahdollistaa luistelijoille uuden oppimista ja oppimisen riemua. Lisäksi muodostelmaluistelussa on parasta tiivis joukkuehenki, yhteistyö ja onnistumisen kokemukset yhdessä joukkueena.

Katso muut Valmentajat
Takaisin ylös