Muokkatiimin alkuvuoden kuulumisia

Muokkatiimin vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti ja paljon on ehditty jo saada aikaan tammi-helmikuun aikana.

Loppi-Ice järjestelyt

Loppi-Ice 2020 järjestelyt onnistuivat jälleen upeasti! Yleisöä saapui tänä vuonna paikalle ennätysmäärä ja tunnelma hallissa oli hieno.

Olemme saaneet kisoista paljon kiitosta ja positiivista palautetta sekä joukkueilta, valmentajilta, tuomareilta, yhteistyökumppaneilta että yleisöltä. Hyvä ME!

ISO kiitos teille kaikille talkoolaisille!

Kisatiimi kokoontui vielä tammikuun lopussa ja keräsi yhteen kehitysehdotuksia. Mikäli sinulla on mielessä vielä kehitysehdotuksia tai palautetta, niin voit lähettää sitä osoitteeseen vg62muodostelmakilpailut@gmail.com.

Kevään päivämääriä

Kevätnäytös luistellaan sunnuntaina 29.3.2020 Aurinkoareenalla. Tulemme järjestämään kaksi näytöstä päivän aikana. Tarkemmat ajat infoamme mahdollisimman pian aikataulun varmistuttua.

Kauden päättäjäiset järjestetään 20.4.2020 Kuparivuoren Urheilutalolla.

Uusi kausi alkaa kevätnäytöksen jälkeen eli 30.3.2020 eteenpäin luistellaan uusissa joukkueissa. Osalle joukkueista on jo infottu kevättauon ajankohdasta. Infon jälkeen saimme tiedon, että Aurinkoareena suljetaankin vasta sunnuntaina 5.4.2020 ja tämän takia joudummekin siirtämään jo suunnitellun tauon ajankohtaa. Kevättauko on 6.4.-19.4.2020. Mikäli olette ehtineet jo aiemmin infotun tiedon perusteella tehdä esimerkiksi matkasuunnitelmia, niin olkaa asiasta yhteydessä muokkavastaavaan (heidik.suuronen@gmail.com).

Muokkatiimin tammikuun ja helmikuun kokous

Muokkatiimin alkuvuoden kokoukset pidettiin 13.1.2020 ja 10.2.2020. Kokouksissa käytiin läpi muun muassa seuraavia asioita:

  • Luistelukoulun ja muokkataidon markkinointia
  • Kevään tapahtumien järjestelyjä
  • Uuden kauden aloitusta
  • Kevätjäiden hankintaa
  • Varusteasioita
  • Sponsoroinnin kehittämistä

Sun City Fans

SM-kisoihin on vielä muutama pääsylippu myynnissä VG:n fanikatsomoon. Näitä voit tiedustella osoitteesta vg62suncityfans@gmail.com. Ilmoittaudu mukaan näkyvään ja kuuluvaan joukkoon!

SM-kisojen lisäksi joukkueitamme kisaa:

Muistetaan kerääntyä kisoissa yhteiseen keltamustaan katsomoon kannustamaan joukkueitamme! Erityisesti Turkuun kansallisten sarjojen 3. kilpailuun saadaan varmasti iso fanikatsomo paikan päälle. Tästä lisäinfoa lähempänä kisaa.

Uusi kaulahuivi

Fanijoukoille on nyt myynnissä uusi upea keltamusta kaulahuivi (hinta 20 euroa). Huivia voi tiedustella osoitteesta vg62suncityfans@gmail.com

 

Tsemppiä joukkueille, valmentajille, huollolle ja kannustajille tuleviin kisoihin!

Iloisin luisteluterveisin,

Muokkatiimi

Takaisin ylös