Käytännön ohjeita harjoitteluun

Tässä tietoa yksinluistelun toimintatavoista tulevan kauden aikana:

Oheiskassissa on hyvä olla mukana juomapullo, tennispallo, hyppynaru ja piruettilusikka. Piruettilusikkaa ei tarvitse olla heti ensimmäisellä harjoituskerralla. Riittää, että sen hankkii lokakuuksi. Tämä koskee kaikkia ryhmiä.

Tulkaa hallille hyvissä ajoin, jotta mieli ja lihakset pääsevät valmistautumaan hyvin jääharjoitteluun. Taidon oppimisessa on tärkeää, että keho on lämmin ja mieli keskittynyt tarkkaan tekemiseen.
noin 15-20 min alkulämmittely, hyppynarulla hyppien, kierroshyppyjä hypäten, piruettilusikalla pyörien ja lyhyesti venytellen. Tämä vähentää loukkaantumisriskiä (5 min on parempi kuin ei ollenkaan).

Kopissa käyttäydytään asiallisesti ja urheilijamaisesti. Jos vanhemmat huomaavat jotain erikoista, reagoikaa ja olkaa yhteydessä. Kasvatetaan yhdessä meidän luistelijaperhettämme.
Hyvä ilmapiiri on tärkeä, joten tervehditään kaikkia, kun kohdataan hallilla. Kaikkien kanssa ollaan kavereita ja kaikki otetaan huomioon. Ei puhuta pahaa toisista eikä kuiskutella. Toisten tavaroihin ei saa koskea tai siirrellä ilman lupaa.

Ota evääksi terveellistä syötävää ja juotavaa. Hedelmiä, leipää tms. Karkit, limpsat, mehut ja muut herkut eivät oleurheilijan välipalaa.

Jääharjoituksiin pukeudutaan oikein. Mielellään ihonmyötäiset vaatteet, esim. luistelutrikoot, taitoluisteluhame ja seuran fleece ja käteen sormikkaat. Kylmässä hallissa pitkät, joustavat housut on hyvä vaihtoehto. Vaateiden tulee olla ehjät ja puhtaat. Päiväkodin hiekkalaatikkohaalarit on hyvä vaihtaa toisiin vaatteisiin ennen jäälle tuloa. Hiekka jäällä on myrkkyä terille ja myös turvallisuusasia.
Hiukset pidetään kunnolla kiinni joko hiuslenkillä tai kylmässä hallissa pipon alla, etteivät hiukset roiku silmillä. HUOM! Sama pätee myös oheisharjoituksissa.

Huomioikaa, että harjoitusten kuvaaminen ilman valmentajan suostumusta on kielletty (vanhemmat)!

Harjoitusten alkaessa luistelijat tervehtivät valmentajaa. Valmentajan ohjeita kuunnellaan tarkasti ja niitä noudatetaan. Jos jostain syystä on estynyt tekemään, (väsymys, loukkaantuminen) luistelija sanoo tästä valmentajalle, jolloin luistelijalle annetaan kevyempiä harjoitteita.

Harjoitukset ovat harjoittelua varten. Jutustelut kaverin kanssa hoidetaan pukukopissa, ei jäällä! Harjoituksissa ollaan hyvällä mielellä. Valmentajien lisäksi kaikki ryhmäläiset ovat vastuussa hyvästä ilmapiiristä! Luistimet laitetaan hyvin kiinni, ettei harjoitusten aikana tarvitse korjailla luistimia jatkuvasti. Ennen harjoituksia on hyvä käydä wc:ssä. Harjoitusten ajaksi laidalle voi ottaa mukaan vesipullon sekä nenäliinoja. Jos jollain ryhmällä juomapullo kutsuu liian monta kertaa harjoitusten aikana, otamme juomapullot hetkeksi pois. Treenit eivät ole niin rankkoja, että juominen on pakollista joka 5:s minuutti.

Jääharjoituksissa jokaisella on väistämisvelvollisuus. ”Kaikki varoo kaikkia” periaatteella. Ei seisota turhaan keskellä jäätä! Vuorossa olevaa ohjelmantekijää varotaan. Pienillä voidaan ohjelmantekijällä kokeilla liivin käyttöä, niin muut näkevät ohjelman tekijän ja oppivat väistämään. Tämä lisää hieman turvallisuutta.

K1 ja ISU (K2) Ryhmäläisille kuuluu jääharjoitusten jälkeen tehdä pieni loppuverryttely itsenäisesti.
Pieni hölkkälenkki ( 10-15 min) ja hyvät venyttelyt päälle. ”Loppulämppä” auttaa palautumaan harjoituksista ja luo hyvän pohjan seuraavalle harjoitukselle.

OHEISHARJOITTELU ON TÄRKEÄ OSA TAITOLUISTELUN HARJOITTELUA. Siellä kehitetään ominaisuuksia (liikkuvuus, voima, rotaationopeus, räjähtävä ponnistus jne…), joita tarvitsemme jäällä. Ne eivät kehity pelkästään jäällä vaan tarvitaan myös oheisharjoittelua. Jos on esim. puolikuntoinen, niin oheisissa voi olla kuunteluoppilaana ja tehdä jotain muita harjoitteita. Näkemällä ja kuuntelemalla valmentajan ohjeita oppi myös paljon, enemmän kuin poissaolleena. Muistakaa tämä asia arjessanne.

Muistetaan palauttava ja huoltava harjoittelu, riittävä lepo ja oikeanlainen ravinto!

Takaisin ylös