Luistelukoulun infopaketti

VG-62 TAITOLUISTELUN VARUSTELAINAAMO

VG-62 Taitoluistelu tarjoaa mahdollisuuden luistimien ja kypärien lainaamiseen. Varustelainaamo toimii Aurinkoareenalla luistelukoulun aikana. Varustelainaamon toimintaan olemme saaneet Opetus- ja kulttuuriministeriön jakamaa seuratukea.

 

INFOPAKETTI

1. Luistimet

Luistelukoululaisen tärkeimmät varusteet ovat teroitetut ja oikean kokoiset luistimet. Luistimeen ei tulisi mahtua enempää kuin tavallinen sukka ja kasvuvaraa ei voi olla juuri senttiä enempää. Hyvä luistinkenkä tukee luistelijan nilkkaa. Terä kärkipiikkeineen on suunniteltu juuri taitoluistelua varten, mutta alkuun pääsee myös vaikka hokkareilla. Oikeanlainen luistin nopeuttaa huomattavasti luistelemaan oppimista ja tekee luistelusta lapselle mielekästä.

Taitoluistimia myyvät alan erikoisliikkeet, mutta VG-62 luistelukoululaiset voivat lainata luistimia seuran omasta luistinlainaamosta. Kysy lisää valmentajilta!

Aloittelevan luistelijan taitoluistimet maksavat uutena noin 100-200 euroa, mutta niitä saa myös käytettyinä. Pienten luistelijoiden jalka kasvaa niin nopeasti, että yksiä luistimia ehtii hyvin käyttämään useampikin omistaja. Esim. VG-62 taitoluistelulla on Facebookissa oma nettikirppis varusteiden kierrättämiseen. Valmentajat antavat mielellään ohjeita luistinten hankintaan sekä niiden oikeanlaiseen teroituttamiseen.

Huom! Pidä luistimissa AINA kovia teräsuojia liikkuessasi jään ulkopuolella!

 

2. Mitä päälle?

Sopiva vaatetus on joustava, esim. verryttelypuku, jonka alla on riittävän lämmin vaatekerros. Paksut toppavaatteet tekevät liikkumisen jäällä vaikeaksi! Aluksi lapsella on hyvä olla kypärä tai vahvistettu suojapanta. Myös kosteutta pitävät hansikkaat ovat tarpeen. Pitkät hiukset on oltava kiinni.

Lapsen kypärään kiinnitetään ensimmäisellä luistelukerralla maalarinteippi, jossa lukee lapsen nimi. Myöskin jokainen luistelija saa omaa ryhmäänsä vastaavan värisen nauhan luistimeen, jotta ohjaajat ja luistelijat itse tietävät mihin ryhmään kuuluvat.

Huom! Luistelukoulutunnille ei tulla suoraan vaatteissa, joissa lapsi on ulkoillut. Ulkovaatteiden mukana jäälle kulkeutuva hiekka vahingoittaa luistimien teriä.

 

3. Hallietiketti

Hallille tultaessa kierrä hallien väliin suoraan pukuhuonetiloihin. Näin vältämme hiekan joutumisen saattajien kengistä vaihtoaitioihin ja jäälle!

Vanhemmat auttavat lapsille luistimet jalkaan pukuhuoneessa ja saattavat heidät vaihtoaitioon, josta lapsi siirtyy valmentajien ja apuohjaajien vastuulle. Tämän jälkeen suosittelemme, että vanhemmat siirtyvät katsomoon, kahvilaan tai kaukalon kaarteeseen seuraamaan tuntia. Näin lapsi kykenee paremmin keskittymään valmennukseen ja omaan luisteluunsa. Luistelukoulussa valmentajilla on apunaan seuran vanhempia luistelijoita, jotka auttavat pieniä vasta-alkajia pysymään pystyssä, kunnes näiden oma tasapaino vahvistuu tarpeeksi.

Huom! Lapsi kannattaa käyttää vessassa ennen luistelukoulun tuntia.

 

4. Jäällä

Luistelukoulu on olemassa, jotta lapset oppivat luistelemaan eikä aikaisempaa luistelukokemusta siis vaadita. Lapset jaetaan jäällä ryhmiin iän ja taitotason mukaan. Myöskin jäällä sovelletaan harjoitteita niin, että jokaiselle on tarpeeksi haastetta. Vanhemmat saavat seurata tuntia jään laidalta koko tunnin ajan.

Luistelukoululaisille jaetaan luistelukoulupassit, johon luistelijat saavat tarran jokaisesta harjoituskerrasta. Jättäkää passi kopissa olevaan laatikkoon! Jään jälkeen lapsille palautetaan passit uuden tarran kera.

Takaisin ylös