Muodostelmaluistelu

VG-62 muodostelmaluistelu

Meillä muodostelmaluistelussa valmennuksesta vastaavat koulutetut muodostelma- ja yksinluisteluvalmentajat ja ohjaajat. Valmennustiimiin kuuluu lajivalmentajien lisäksi tanssinopettaja/fysiikkavalmentaja. Tiimistä löytyy myös kasvatusalan ammattilaisia.

Haluamme tarjota luistelijoillemme mahdollisuuden kehittyä urheilijoina tavoitteellisen ja monipuolisen harjoittelun kautta sekä harraste- että kilpatasoilla. Meille on tärkeää myös muut lajin kautta opittavat taidot ja elämään saatavat eväät sekä harrastuksesta nauttiminen yhdessä joukkuekavereiden kanssa.

Jokaista luistelijaa arvostetaan ja pyritään kehittämään yksilöllisesti. Kilpailevissa joukkueissa kaikki pääsevät harjoittelemaan rivissä läpi kauden. Tavoitteena on, että joukkueen jokainen luistelija pääsee myös kauden aikana kilpailemaan.

Kyselethän sinulle sopivasta joukkueesta tai ryhmästä muodostelmaluistelun päävalmentajalle Essi Kivistölle, essi.kivisto@vg-62.fi, 050 5111 699.

Seurassamme on tarjolla luistelijan iän ja taitotason sekä harrastuksen aktiivisuuden mukaan monenlaisia ryhmiä.

TUTUSTU JOUKKUEISIIMME

– Sun City Stars on kehitysryhmä, jossa harjoitellaan muodostelmaluistelun saloja, mutta perehdytään myös yksinluisteluun
– Sun City Sequins on pikkutulokasjoukkue 7-10 -vuotiaille muodostelmassa aloittaville
– Sun City Sweets on tulokasjoukkue 7-12-vuotiaille luistelua jo harrastaneille
– Sun City Synchro on kansallinen juniori -joukkue 12-19-vuotiaille luistelua jo harrastaneille nuorille
– Sun City Swing on  SM-juniori -joukkue edistyneille 14-19-vuotiaille
– Sun City Shake on Masters-sarjan joukkue yli 18-vuotiaille luistelijoille
– Muokka-alumnit on harrasteryhmä aktiivisen luistelu-uran päättäneille harrastajille ja muokan aikuisten harrasteryhmä on ryhmä kaikille aikuisille

Yhteistyössä

 

 

Uusimmat tiedotteet

Takaisin ylös