Kilpailuihin valmistautuminen

KILPAILUT TULOSSA – MITEN TOIMIN?

VG-62 valmennustiimi on koonnut luistelijoille huomioitavia asioita ennen luistelukilpailuja. Näillä ohjeilla teet kilpailukokemuksesta onnistuneet ja varmistat, että huomio kiinnittyy oikeisiin asioihin.

Ennen kilpailuja

1. KILPAILUPASSI

Jokaisella kilpailevalla luistelijalla täytyy olla voimassa oleva passi. Passi sisältää vakuutuksen ja kilpailuluvan, jota ilman ei voi osallistua kilpailuihin. Passin hinta riippuu luistelijan iästä ja kilpailusarjasta. Kauden alussa ilmoitetaan passin maksupäivämäärä seuralle.  Lisätietoja passeista saat valmentajilta tai Suomen Taitoluisteluliiton nettisivuilta, osoitteesta www.stll.fi.

2. KILPAILUVAHVISTUS JA -MAKSUT

Ilmoittautumisen jälkeen kilpailujen järjestävä seura lähettää kilpailuvahvistuksen, mistä käy ilmi ketkä ilmoittautuneista pääsevät kilpailuun mukaan. Joskus osa ilmoittautuneista joudutaan karsimaan, esim. tiukan kilpailuaikataulun vuoksi. Kilpailuvahvistuksesta käy myös selville kilpailujen aikataulu.

Seura maksaa keskitetysti kilpailumaksut kilpailun järjestävälle seuralle, jonka seura laskuttaa myöhemmin luistelijoilta. Kilpailumaksu riippuu luistelijan kilpailusarjasta. Kilpailumaksu sisältää ilmoittautumismaksun (järjestävälle seuralle) sekä seuramaksun, jolla katetaan kilpailusta seuralle koituvat kulut, esim. valmentajan kilpailumatkakulut ja tuomarikulut.

Kilpailupäivänä

1. OLE HYVISSÄ AJOIN PAIKALLA

Yleensä kilpailuissa noudatetaan joustavaa aikataulua, joten on hyvä varautua muutoksiin. Paikalla jäähallilla tulisi olla viimeistään tuntia ennen oman kilpailusuorituksen alkua. Ilmoittaudu jäähallilla heti valmentajalle, kun olet saapunut paikalle.

2. EVÄÄT

Kilpailupäivä on hyvä aloittaa tukevalla aamiaisella, esim. puurolla. Muistetaan terveelliset eväät kilpailumatkalle. Hedelmiä, jogurttia, leipää, muttei mitään raskasta syötävää enää ennen kilpailusuoritusta. Juomapullo on syytä pitää myös mukana.

Muistakaa, että herkut saa nauttia vasta kilpailuiden jälkeen.

3. PALJON POSITIIVISTA MIELTÄ

Kilpailuissa käyttäydytään iloisin mielin. Vaikka kilpailusuoritus ei aina ihan nappiin menisikään, ei turhautumista saa näyttää, varsinkaan kesken kilpailuohjelman. Taitoluistelu on arvostelulaji ja luistelija voi vaikuttaa ainoastaan omaan kilpailusuoritukseensa.

Ota mukaan kisoihin

1. LUISTIMET

Kilpailuissa luistinten ja nauhojen tulee olla puhtaat. Huolehdi, että luistimet ovat teroitettu hyvissä ajoin ennen kilpailuja. Tylsillä ja juuri teroitetuilla terillä on vaikea luistella. Mukaan myös teräsuojat ja kuivausrätti.

2. KILPAILUPUKU

Kilpailupuvun kuljettaa kätevimmin pukupussissa, jossa se säilyy puhtaana. Puvun tulee olla myös ehjä, joten tarkista aina ennen kilpailuja, ettei puvusta roiku, esim. paljetteja, jotka voisivat pudota jäälle. On hyvä pitää mukana myös hakaneuloja ja ompelulankaa hätätapauksien vuoksi.

3. CD-LEVY

Muista ottaa omat cd-levyt mukaan. Yksi annetaan ilmoitaumispisteeseen ja toinen varalevy annetaan valmentajalle ennen omaa kilapilusuoritusta.

4. KILPAILUSUKKAHOUSUT

Sukkahousut tulee olla ihonväriset ja ehjät. Housuosa ei saa olla vahvistettu. Nykyään myydään myös ohuita kilpailutrikoita, kokonaan luistintenpeittäviä (älä käytä ns. kantamallia)- ja sukkahousumallisia. Katso, että trikoot ovat ehjät. Älä käytä paksuja harjoitustrikoita kilpailuissa.

Tarkista, että alushousut eivät näy kilpailupuvun alta.

5. HIUKSET JA MEIKIT

Huoliteltu ulkonäkö kuuluu taitoluisteluun ja se kruunaa kokonaisuuden. Hiukset laitetaan tukevasti kiinni kampauksella (pitkille hiuksille poninhäntä ei riitä) ja meikkiä käytetään kohtuudella.

6. KASVOMASKI ja MUOVIPUSSI

Kasvomaski on hyvä olla mukana. Sitä käytetään pukoppi- ja pukukoppikäytävillä kilapilun aikana.

Pieini pakastinpussi on hyvä olla mukana. Siihen saa hyvin kasvomaskin oman suorituksen ajaksi.

Kipailupaikalla

1. VERRYTTELY

Ennen jäälle menoa verrytellään joko valmentajan johdolla tai itsenäisesti. Kaikkien on hyvä opetella verryttelemään itsenäisesti, koska kilpailuissa valmentaja ei välttämättä aina pääse mukaan verryttelyyn.

Verryttely on hyvä aloittaa n. 40–50 minuuttia ennen omaa kilpailusuoritusta. Valmentaja kuitenkin kertoo aina luistelijalle, koska verryttely aloitetaan. Verryttelyn kesto on n. 20–30 minuuttia. Verryttelyyn voidaan pukea kilpailusukkahousut ja – puku valmiiksi päälle. Lisäksi on hyvä laittaa vielä verryttelypuku ja jalkaan lenkkarit. Verryttelyssä mukana on hyppynaru ja piruettilusikka.

Verryttely on lämmittelemistä varten. Hypitään hyppynarulla, tehdään kierroshyppyjä ja hyppyjä maalla, jalanheittoja, käydään kilpailuohjelma läpi, tehdään kaikki liuku- ja piruettiasennot. Ja muistetaan myös venytellä lyhyitä venytyksiä, jotta liikeradat aukeaa. Verryttelyn jälkeen olo on lämmin ja hyvä, liian rankka verryttely ei saa olla, koska tärkein on vasta edessäpäin.

2. VALMISTAUTUMINEN KILPAILUSUORITUKSEEN

Verryttelyn jälkeen aletaan valmistautua jäällä tehtävään kilpailusuoritukseen. Kopissa ei kuitenkaan istuta koko aikaa, vaan pidetään verryttelyssä saatu lämpö yllä, etteivät lihakset jäykisty. Luistintenlaitto aloitetaan n. 15 min ennen omaa kilpailusuoritusta. Sitä ennen on hyvä käydä vielä vessassa ja varmistaa, että hiukset, puku ja meikki ovat kohdallaan.

3. KILPAILUSUORITUS

Ennen omaa kilpailuohjelmaa, jokaisella ryhmällä on aikaa verrytellä jäällä 4-6 minuuttia kilpailusarjasta riippuen. Jäällä tehtävässä verryttelyssä tehdään ohjelman askel- ja liukusarjat, hypyt ja piruetit. Valmentaja on koko verryttelyn ajan laidan vieressä ohjeistamassa luistelijaa missä järjestyksessä elementit tehdään.

Verryttelyn ja kilpailusuorituksen välissä huilataan ja keskitytään kilpailuohjelmaan. Sitten, kun oma nimi kuulutetaan, luistellaan alkuasentoon, hymyä ja siitä se lähtee – hienosti vauhdilla eteenpäin. ☺

Kipailusuorituksen jälkeen

Oman kilpailusuorituksen jälkeen voidaan ottaa luistimet, kilpailupuku ja – sukkahousut pois ja laittaa ne siististi odottamaan seuraavia kilpailuja. Nyt ei enää tarvitse jännittää, vaan voidaan kannustaa muita luistelijoita yhtä hienoon suoritukseen.

KAIKKIIN KILPAILUIHIN LIITTYVISSÄ ASIOISSA VOIT KÄÄNTYÄ VALMENTAJAN TAI SEURAN KILPAILUVASTAAVAN PUOLEEN.

Takaisin ylös